Standing in the door, standing on the sidewalk before, standing on the ridge, standing on the lake, standing on the platform of the central tower, standing in my shoes. Seisoo oven, seisoo jalkakäytävällä ennen, seisoo harjulla, seisoo järven seisoo lavalla ja Keski-torni, joka seisoo minun kengät. I flew, my laughter, my shyness and impulsive, careless, wanton in the “years of Square” on the shuttle, but forgot, my two shoes, inadvertently I do not know what forgotten in the corner, I can not find them. Lensin, nauruani, minun ujous ja impulsiivinen, huoleton, kevytkenkäinen in "vuosien Square" on shuttle, mutta unohdin, minun kaksi kengät, epähuomiossa en tiedä mitä unohdettu nurkkaan, en löydä niitä. I cry for them, not go back east tears, sadness faint, fuzzy —— miss a day Itken heille, ei mene takaisin itään kyyneleitä, surua heikottaa, sumea - Miss päivä
I know, today's tears just for yesterday's loss to find an excuse. Tiedän, tänään kyyneleet vain eilisen tappion löytää tekosyy. After the tears, I have new shoes. Kun kyyneleet, minä uudet kengät. Forced to understand, I thought I would not easily accept, and finally had no choice but to compromise in silence. Pakko ymmärtää, ajattelin ole helppo hyväksyä, ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kompromissi hiljaisuudessa.chaussure christian louboutin
Told myself, tomorrow looked up, new shoes, new patterns, bright colors. Sanoin itselleni, huomenna katsoi ylös, uudet kengät, uusia kuvioita, kirkkaita värejä. But why, why this shoe is always with me root against? Mutta miksi, miksi tämä kenkä on aina kanssani juuri vastaan? I put another pair of shoes as a life lesson, but found that when I put tomorrow as a new starting point, there are always two shoelaces will be relaxed, time and again fastened —— and fasten. Laitoin toisen parin kenkiä kuin elämän oppitunti, mutta totesi, että kun laitan huomenna uutena lähtökohtana, on aina kaksi kengännauhat lievennetään, kerta toisensa jälkeen kiinni - ja kiinnitä. I began to recall, if go back to yesterday, silently bearing the footsteps of my old shoes, never complain, I never relax, no matter in the swamp, into louboutin chaussures pas cherthe mud, or climb mountains, it took me the freedom to go in this world before always quiet and firm, I was innocent of a peaceful world. Aloin kutsua, jos palata eilen hiljaa laakeri jalanjälkiä minun vanhoja kenkiä, koskaan valittaa, en koskaan rentoutua, ei väliä suolla, mutaan tai kiivetä vuorille, se vei minut vapaus mennä tähän maailmaan ennen aina hiljainen ja vakaa, olin syytön rauhanomaisen maailman.